Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.

26 helmikuuta 2013

Kirjastohuone

Olemme parhaillaan hiihtolomalla. Monenlaista on tapahtunut, mutta mukavaakin on ollut. Tänään olen viimeistä päivää äitiyslomalla. kyllä aika vaan kuluu hurjan äkkiä. Kotiäitinä pysyttelen silti edelleen, huomenna alkaa siis hoitovapaa. :)

Olen viime päivien aikana vähän yrittänyt tutustua Pinterestiin. Vielä en ole siihen päässyt kunnolla perehtymään, mutta pikkuhiljaa. Siellä on kyllä valtavat kokoelmat toinen toistaan kauniimpia ja inspiroivampia sisustuskuvia. :)

Eilen piipahdettiin kotosalla pelkästään Äijän ja Jumben kanssa, tytöt jäivät mummulaan. Otin muutaman kuvan taas meiltä. Eteisestä avautuu pariovet huoneeseen, jota meillä kutsutaan kirjastohuoneeksi. Siellä luetaan, leikitään, oleskellaan ja majoitetaan yökyläilijät vuodesohvalle.





Nurkasta löytyy myös pieni työpiste läppärille. Vanha pulpetti tarttui taannoin mukaan paikalliselta kirpparilta. :)



Kirjahyllyn päällä vaihtuu sisusteet vuodenajan tai fiiliksen mukaan. Kaunis peilitaulu on Roporunnaajilta (http://www.roporunnaajat.fi/).



Mukavaa hiihtolomaa itse kullekin!

21 helmikuuta 2013

Tervetuloa meille!

Sisääntulo vihreään taloon on tällainen. Tuulikaappiin tuovat tilan tuntua peili ja ihana valkoinen puu/oksatapetti. Se on suosikkitapettini koko talossa. :)



Pitkään mietin sopivaa paikkaa tälle suloiselle lyhdylle ja lopulta se päätyi eteisen pikkuikkunalle tunnelmaa luomaan.



Eteisaulasta tulee kuvia myöhemmin. Aulasta pääsee tähän lämpimänsävyiseen wc:een. Laattapinnat ja kalusteet ovat edellisten asukkaiden valintoja. Keltaista vierastin aluksi, mutta on siihen tottunut. :) Viherkasvi on yksi niistä hyvin harvoista kasveista, joita olen saanut pidettyä hengissä. Toistaiseksi ainoa joka on selvinnyt useampia vuosia käsittelyssäni. Suomen kasvikunnalle on onneksi, että en ottanut aikoinaan vastaan saamaani opiskelupaikkaa, josta olisi valmistunut hortonomiksi. :D





Wc:n tason toisessa nurkkauksessa on pieni peltirasia tuoksuvine saippuoineen. Sain rasian kerran lahjaksi ja silloin sisällä oli suloinen asetelma tuoreista ruusuista. Oli hauska idea ja yllätyin silloin kannen avatessani. :)


19 helmikuuta 2013

Titityy

Meille on ilmestynyt pikkulintuja sinitarralla kiinnitettyinä ympäri taloa. Aika hauskoja. :)





Mulla on aina pakastimessa kaurapussi migreenin ja pienten kylmähaudetta vaativien tapaturmien varalta. Mipsa kopautti sormensa johonkin ja kävi omatoimisti hakemassa itselleen kylmäpussin avuksi. :D Itsenäinen tyttö.



Pakastimesta löytyy usein myös silakkafileitä. Helpoimmalla niistä saa pihvejä uunissa, mutta tänään Äijä paistoi ne herkullisiksi pannussa. Kohmeinen file uitetaan munamaidossa, kieritellään jauhoissa (meillä Semperin Grov mix gluteeniton jauhoseos), maustetaan suolalla ja pippurilla, paistetaan voissa kypsäksi ja rapeaksi. Maistui hyvin lapsillekin.



Mukavaa alkuviikkoa!



14 helmikuuta 2013

Hyvää ystävänpäivää!

Ruusuiset ystävänpäivän toivotukset ruusukujan katveessa kävijöille! Ystävä lastensa kera kävi päiväkahvilla ja toivat tullessaan tämän kauniin ruusun. :)

13 helmikuuta 2013

Parsinneulalle töitä

Vein muksut eilen kirjastoon. Jumbe otti tilaa haltuun ruohonjuuritasolla ja hyvin viihtyi.



Eilen illalla pyykkiä laittaessani silmäni osuivat taas kerran aivan liian suureksi paisuneeseen korjausta odottavien vaatteiden kasaan ja päätin että asialle on tehtävä jotakin...



Sain tänään käyttökuntoon yhden villatakin, Äijän housut, parit sukkahousut ja kaksi mekkoa. Vielä jäi runsaasti parsittavaa tulevillekin päiville.



Jossain vaiheessa pistin neulan telakalle ja virkkailin taas vaihteeksi. Sain valmiiksi isosiskon edelliselle pannulapulle.


Hyvää huomista ystävänpäivää jokaiselle! :)

11 helmikuuta 2013

Herkuttelua ja taidetta

Mun vanhemmat oli sunnuntaina meillä käymässä. Toivat mukanaan monenlaista herkkua, mm. Dumle-donitseja.



Tytöt olivat valmistaneet myyntipöydän taideteoksistaan. Maksu oli vapaaehtoinen, mutta kyllähän isovanhemmat mielellään tiputtivat jokusen kolikon tyttöjen kassaan. Varsinkin kun yhdessä lapussa luki "Maksatko! Tulemme onnelliseksi jos maksat!". :D





Mipsa nautiskeli popcorneista.



Hyvää alkuviikkoa itse kullekin!

09 helmikuuta 2013

Virkkausta ja luistimia

Kädet on etsiytyneet virkkuukoukun luo aina kun ovat tyhjillään olleet, mikä ei tietysti kovin usein ole... mutta jotain pientä oon saanut taas aikaiseksi. Isoäidin neliöitä on muutama enempi kuin viimeksi kuvatessa.




Löysin herkullisen hempeän väristä ontelokudetta ja siitä tuli pannulappu.




Eilen käytiin koko perheen voimin luistelukentällä. Minä kylläkin vietin suurimman osan ajasta nukkuvan Jumben kanssa autossa. Vaunut oli mukana, mutta en ottanut riskiä että viime päivinä levottomasti nukkunut lapsi ois herännyt siirtyessä turvaistuimesta vaunuihin. Tytöt kävi siis isinsä kans luistelemassa. Romppu osaa jo, näin mamman puolueellisesta näkökulmasta aika hyvinkin, varsinkin siihen nähden että ei olla paljoa käyty luistelemassa. Mepsua turhautti kun taidot ei vastaa vielä toiveita ja radalla nähtiin suuria tunteita... Mipsalle tää oli eka kerta luistimilla. Pysyi seisomassa pystyssä ja reippaasti yritti. Eiköhän se siitä hiljalleen.



Illalla herkuteltiin karkkia, sipsiä ja limua ja otettiin löysin rantein. Pääsinpä vielä harvinaiseksi herkuksi yksin saunaan. Ai että. :) Loppuillasta iski harmillisesti migreeni, kesti yön yli, aamulla taintui onneksi lääkkeillä. Tänään näyttäisi olevan tavallisen harmaa päivä, että ei kirkas kevätaurinko ainakaan rasita valoherkkiä silmiä. Toivotaan että päivästä tulee silti ihan hyvä. :)

07 helmikuuta 2013

Akkari ja aprikoosinkiviä

Aku Ankka tuo iloa elämään monellekin meidän muksuista. Romppu on iso fani, isin vanhat akkarikansiot 80-90 luvun taitteesta on käyty läpi moneen otteeseen ja uusi lehti luetaan heti aina tarkkaan.


Mepsukin on oppinut lukemaan ja seuraa isosiskon jalanjälkiä.


Jumbe keskittyy lähinnä mainosten repimiseen ja maisteluun. :)



Sitten muihin aiheisiin, kuten uutistenlukija sanoisi... Oon vuosia pyrkinyt suosimaan luonnonkosmetiikkaa. Kaikessa en sitä käytä, mutta ihonhoidossa pettämättömäksi ja luotettavaksi kosteuttajaksi ovat osoittautuneet öljyt. Omaan herkän sekaihon ja sopivaa perusvoidetta on ollut vaikea löytää. Muutaman vuoden olen nyt menestyksekkäästi käyttänyt pelkkää jojobaöljyä kasvo"voiteena" (100ml riittää pitkään kun tarvitaan vain muutama tippa päivässä!). Nyt kun olisin tarvinut lisää, sitä ei enää niin helposti ja edullisesti löytynytkään.

Lueskelin vähän erilaisista öljyistä ja päädyin tilaamaan jojoban sijaan aprikoosinkiviöljyä. Tilaukseni tein Saippuapajasta, joka myy raaka-aineita kotikosmetiikan valmistukseen. Siirsin öljyn myyntipakkauksesta sellaiseen pulloon, joka annostelee tippa kerrallaan. Aprikoosinkiviöljy toi oikein miellyttävän tuntuman kasvoille, ei jätä edes kevyen öljyistä tuntumaa kasvoille kuten jojobaöljy. Toivottavasti osoittautuu pidempiaikaisessakin käytössä yhtä toimivaksi kuin jojoba. Kasvojen puhdistuksen jälkeen tiputan muutaman tipan (ehkä 4-5) öljyä kämmenelle, kostutan toista kämmentä hieman hanavedellä, hieron käsiä yhteen ja sitten hieron öljyn kevyesti kasvoihin. Jos jää liian öljyinen tunne kasvoille, taputtelen liiat kevyesti pyyhkeeseen. Toimii ja suosittelen.

05 helmikuuta 2013

Tiistain touhuja

Aamu alkoi tänäänkin aikaisin Rompun kouluunlähettämisen merkeissä. Jumbekin heräsi vähän tavallista aiemmin. Oma kroppa on ollut pitkään aamuisin ihan kankea, mutta jo kahden illan iltavenyttelyt näyttävät tuottaneen tulosta ja on ollut vetreämpi olo. Sain tehtyä aamuvenyttelyitäkin, mikä on ollut ihan kauhistuttava ajatus aiemmin kaiken aamuisen lihasjäykkyyden keskellä. Hyvä mieli, ja kannustaa jatkamaan. :)

Aamulla pienimmillä sisaruksilla oli hauskaa. Tästä ne yhteiset leikit lähtevät. Ja Jumbe jo niin hienosti istuu ihan itse.





Mulla on tapana suunnitella ruoat sillä tavalla, että syödään useampi kerta samaa ruokaa tai jollain tavalla muokattua versiota. Teen esimerkiksi usein ison satsin perunamuusia. Sitä tarjoilen erilaisten lisäkkeiden kanssa muutamana päivänä ja lopuksi paistan jauhelihaperunasoselaatikkoa tai teen perunarieskaa. Tänään tehtiin Jumben päiväunien aikana Mipsan ja Mepsun kans rieskan tyyppisiä puuroleipäsiä. Notkistin loput puuronjämät nesteellä (maitoa, vettä tai piimää, jolloin ripaus ruokasoodaa taikinaan), sekoitin joukkoon kananmunan, pikkulusikallisen leivinjauhetta ja sitten vehnäjauhoja kunnes koostumus oli sopivaa. Nostin pellille lusikalla nokareita, levittelin lusikalla pyöreäksi ja taputtelin pinnalle jauhoja. Paistoin 200 asteessa vartin. Kaikki meni heti välipalalla. :)




Mipsa on päiväunien suhteen vaiheessa. Ei halua mennä päikkäreille, eikä häntä niille väkisin laiteta. Iltanukahtaminenkin sujuu paljon paremmin jos ei ole nukkunut päivällä. Välillä päivät menee hyvin ilman, mutta toisina päivinä, kuten eilen, uni tulee väkisin kesken leikkien. ❤




04 helmikuuta 2013

Tästä se viikko alkaa!

Viikonloppu tuli ja meni. Lauantaina pidettiin pizza/leffailta. Oikaisin tällä kertaa rajusti ja ostin valmiina kinkkusuikaleet, juustoraasteen ja pohjatkin nappasin pakastealtaasta. Hyvältä maistui silti. :) Leffana meillä oli hauska animaatio Over the hedge - Yli aidan. Elokuvassa oli vauhtia ja komiikkaa riittämiin ja aikuisillekin suunnattuja huumoripiikkejä.



Eilen illalla muut muksut oli jo nukkumassa, mutta Jumbea ei vielä väsyttänyt. Hämärässä talossa oli hauska leikkiä taskulamppuleikkejä. :)





Itse venyttelin pitkästä aikaa ennen nukkumaanmenoa ja kyllä se vaan kertakaikkiaan parantaa unen laatua, vaikka uni katkonaista olisikin. Pitää yrittää ottaa taas pysyväksi iltarutiiniksi rauhallinen rentouttava venyttely ennen peiton alle pujahtamista. En ole mikään joogaharrastaja, mutta aurinkotervehdys on sellainen venyttelysarja, jota olen tykännyt tehdä jo vuosia aina silloin tällöin.

Tämä aamu alkoi aikaisin, sillä Äijällä oli aikainen aamuvuoro ja lähetin Rompun kävellen kouluun. Tarvittiin kaksi kupillista vahvaa teetä, että tämä mamma käynnistyi tähän päivään.


Mukavaa maanantaiaamupäivää!

01 helmikuuta 2013

Murekepäivä

Meillä oli tänään pitkästä aikaa ihan tavallinen arkipäivä. Äijä töissä aamuvuorossa, Romppu koulussa ja me muut kotona. Aamupala oli kiireetön ja Mipsa halusi kokeilla syöttää pikkuveljeä. Huomatkaa supersankariviitaksi käännetty ruokalappu. :)



Tehtiin jo aamupäivällä Mipsan kanssa mureketaikina valmiiksi päivällistä varten kun oli rauhallinen hetki. Oon kehittänyt kokeilujen kautta mielestäni tosi hyvän murekeohjeen. Tästä riittää kuudelle hengelle.

Jauhelihamureke

1200 g jauhelihaa
3 kananmunaa
3 dl (ruoka)kermaa tai maitoa tai molempia sekaisin
2 dl Provena kaurajauhoja
n. 3 tl suolaa
Santa Maria pippurisekoitusta tai pelkkää mustapippuria jauheena
jauhettua maustepippuria

Mittaan ensin kulhoon jauhot, siihen päälle kerma/maito, sekoitan. Sitten mausteet ja kananmunat, sekoitan taas. Sitten kulhoon jauheliha ja sekoitan yleensä Tupperwaren sekoituskauhaa tai ihan vaan tukevaa ruokalusikkaa käyttäen seoksen kunnolla hyväksi taikinaksi. Taikina pellille leivinpaperin päälle ja lusikalla tai kostutetuin käsin muotoilen sopivan malliseksi ja paksuiseksi murekkeeksi. Paistetaan 200 asteessa n.40-60 min (riippuu minkä paksuisen murekkeen tekee). Yleensä reilun puolen tunnin paistamisen jälkeen lasken uunin lämpötilaa 175 asteen tienoille.

Romppu tuli koulusta ja välipalan jälkeen lähdettiin pihalle. Jumbe nukkui tyytyväisenä kärryissä, tytöillä oli hauskaa. Mammakin nautti leppeästä säästä. Tuli keväinen olo kun linnut lauloi ja aurinko paistoi. Kävin takapihan perennapenkin kimppuun ja katkoin rumasti lumessa törröttävät kuihtuneet korret pois. Odotan jo innolla tulevaa kasvukautta, ehkäpä opin taas jotain puutarhanhoidosta ja saan pihasta yhä enemmän oman näköisen.