Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.

19 maaliskuuta 2014

Kuvahaaste 1/5: Illallispöydässä

Sain kuvahaasteen Silmukkameditaatioita -blogista (silmukkameditaatioita.blogspot.fi). Ideana on postata viitenä päivänä kuva omasta arjestaan ja haastaa jokaisen kuvan myötä joku toinen bloggaaja samaan. :)

Meillä on tapana pyrkiä joka päivä syömään ainakin yksi ateria niin, että perhe on yhtä aikaa ruokapöydän ääressä. Ja jos lapsilla sattuu olemaan kavereita ruoka-aikaan kylässä, niin heidätkin kutsutaan pöytään. Eilen Äijä oli iltavuorossa, joten hän ei ollut paikalla, mutta minä ja lapset syötiin illalliseksi kanafilepihvejä, riisiä ja pikkuporkkanoita. :)



Ajattelin haastaa sellaisia blogeja, joiden kirjoittajien arjesta haluaisin nähdä kuvavälähdyksiä. Ekana haastan Tulppaaniuni -blogin (tulppaaniuni.blogspot.fi) Hannan. Haasteen vastaanottaminen on ihan vapaaehtoista, eli nou hard fiilings jos tuntuu ettei nappaa. :)



Suvi

18 maaliskuuta 2014

Quesadillas

Ruoka-aiheilla jatkuu. :D Itsetehtyjä tortillalettuja (kso. edellinen postaus) jäi tähteeksi, joten päätin kokeilla tehdä quesadillaksia. Levitin yhdelle tortillalle quacamole-kastiketta, juustoraastetta, mausteista jauhelihaa, tomaattia ja vielä päälle juustoraastetta. Lopuksi kanneksi toinen tortillalettu ja sitten paistoin öljyssä pannulla molemmin puolin. Valmiit quesadillat leikkasin neljään osaan. Oli tosi hyvää. Oikein ison tortillaletun kanssa voi tehdä quesadillan yhdestä letusta niin, että täyttää puoli lettua ja taittaa toisen puolen päälle. Täytteeksi näihin voi laittaa mitä ikinä keksii. :)



Loppuun näkymä, joka kohtasi aamupäivällä olohuoneessa. :) Otto ja Nekku ovat viimein päässeet lopulliseen läheisyyden muotoon, eli ovat alkaneet nukkua sylikkäin. On ne suloiset. ❤️❤️



Touhukasta tiistaita!


T.  Suvi

15 maaliskuuta 2014

Tortillalettuja gluteenittomina ja normiversioina

Tortillat ovat herkkua ja täytyy sanoa, että kotitekoiset tortillaletut pesevät kaupasta ostetut mennen tullen. Kokeilin ensimmäistä kertaa ikinä leipoa niitä ja sujui yli odotusten. :) Taikinan tekeminen oli nopeaa, mutta paistaminen otti oman aikansa. Aloitin eilen gluteenittomilla ja tänään leivoin tavalliset juuri ennen ruokailua.



Gluteenittomat tortillat 12 kpl

5 dl jauhoja (käytin taikinaan Semperin Mix -jauhoseosta, leivontaan Sunnuntai vaalea glut. jauhoseosta)
0,5 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
n. 15g leivontamargariinia
n. 1,75 dl vettä

Pehmeät tortillat 20-24 kpl

9,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
25g leivontamargariinia
3,5 dl vettä

Sekoita kuivat aineet. Nypi rasva hyvin kuivien aineiden sekaan, jotta seoksesta tulee murumaista. Lisää haalea vesi ja sekoita taikinaksi. Alusta jauhotetulla alustalla muutaman minuutin ajan. Tämä on tärkeä vaihe, vaivaa huolellisesti, kunnes taikina on pehmeää ja kimmoisaa. Jaa taikina osiin (glut. 12 osaan, normi 20-24 osaan) ja pyörittele pieniksi pallosiksi.

Jauhota alusta ja taikinapallo, kauli ohueksi letuksi. Paista ilman rasvaa kuumalla pannulla molemmin puolin. 


Tavoitteena tietysti pyöreä tortilla, mutta epämuotoisetkin maistuivat ihan hyviltä. :) Leivoin näistä vähän pienempiä kuin kaupasta ostettavat tortillaletut yleensä ovat, mutta isompiakin voi toki tehdä. 



Tähänastiset kuvat ovat kaikki gluteenittomista versioista. Lopuksi vielä yksi otos vehnätortilloista:


Jostain luin vinkin, että tällaisista saa myös herkullisen makean suupalan kun voitelee, ripottelee kanelia ja sokeria, rullaa ja lämmittää hetken mikrossa. Ajattelin kokeilla. :) Perinteinen käyttötapa tortillatäytteiden kanssa oli ainakin herkullista. Myös gluteenittomat maistuivat Äijälle mainiosti. Oli sitä mieltä, ettei ole yhtä hyviä tähän mennessä maistanut. :)

Leppoisaa lauantai-iltaa!

t. Suvi

14 maaliskuuta 2014

Punajuuripihvit ja saippuakuplia

Tein pitkästä aikaa eilen punajuuripihvejä. Njam njam.


Punajuuripihvit

500g punajuuria
2 isoa tai 3 keskikokoista perunaa
3 kananmunaa
175g juustoraastetta
suolaa (Herbamare yrttisuola sopii mainiosti!)
kuivattua timjamia tai Provencale yrttiseosta
n. desi jauhoja

Raasta punajuuret ja perunat, lisää joukkoon juustoraaste. Sekoita raasteisiin munat ja mausteet, sekä jauhoja sen verran että tulee sopiva koostumus. Itse käytin Semperin gluteenitonta Mix -jauhoseosta, vehnäjauhotkin käyvät. Paista pannulla pihveiksi.


Ovat myös erittäin hyviä seuraavana päivänä mikrossa lämmitettyinä. :)


Huomaatteko taustalta, että viimeiset kaapinovet on vieläkin dc-fixaamatta valkoisiksi... Inspiraatiota odotellessa.

Lapset innostuivat muutama päivä sitten saippuakuplista. Koska leikeissä oli mukana kavereita myös koulusta ja naapurista, oli kriisi tietysti valmis, sillä eihän niitä puhaltimia ollut tarpeeksi. Onneksi hätä keinot keksii. Fairyvettä sekoiteltiin tarpeeksi moneen muovimukiin ja kieputin äkkiä piipunrassista puhaltimia, jotta jokaiselle riitti omansa. :)


Kuplivaa perjantaita!

t. Suvi

12 maaliskuuta 2014

Kevätsiivousta ja leipomuksia



Koska kodin ulkopuoliset aktiviteetit on olleet flunssaisina vähissä, on keksitty tekemistä sisätiloissa. Eilen leipasin sämpylöitä.


Ja iltapäivällä lapset leipoivat mun avustuksella kookoskuulia. Mun lapsuuden superherkkua. Meillä oli ystäväni kanssa usein tapana leipoa näitä. Taisi kyllä usein olla niin, että syötiin suurin osa jo taikinana... Parhaimmillaan nämä ovat kuitenkin kun ovat jäähtyneet jääkaapissa muutaman tunnin tai seuraavaan päivään. :)


Ohje löytyy ikivanhasta Aku Ankan keittokirjasta. :)



Me tehtiin kolme annosta, että ei ihan heti lopu kesken. ;)

Tänään olen keskittynyt keittiön kaappeihin. Meillä ei ole mitenkään liialti säilytystilaa, joten kaappien järjestys ja looginen täyttäminen ovat olennaisia juttuja. Kuiva-ainekaappi on pursuillut liitoksistaan ja muutama astiakaappi on ollut aika epäjärjestyksessä... Joten tänään ryhdyin hommiin. 

Mipsa tuli keittiöön ja näki kippovuoret pöydällä ja tuoleilla. Kysyi, mitä teen. Vastasin, että siivoan. Mipsa oli hyvin hämmästynyt ja tokaisi: "Et sää siivoa, säähän sotket!" :D Siinä vaiheessa näytti tältä:


Mutta sainpas lopulta järjestystäkin aikaiseksi. :) Sain kipot, tarjoiluastiat ja ei-päivittäin käytettävät keittiökoneet järjesteltyä kahteen kaappiin, joten kuiva-aineille vapautui yksi pieni yläkaapillinen lisätilaa. Sinne laitoin mm. teet (joita oli krhm, aika paljon), kahvin, kaakaon ja säilykkeitä.


Seuraavaksi kuiva-ainekaapin kimppuun. Tuntuu kyllä, että "taas", koska vasta pari kuukautta sitten sen viimeksi siivosin. Nyt sisältö tosin mahtunee paremmin. Haaveilen, että saisin hankittua säilytyspurnukoita niin, että kaappi pysyisi kovasta käyttö- ja täyttöasteesta huolimatta järjestyksessä. Ehkä vielä joku päivä. :)

Keväistä keskiviikkoa kaikille!

Suvi

11 maaliskuuta 2014

Niisk niisk, köh köh

Siinäpä ne tuli otsikossa olennaiset. 


Käytän näin akuutissa flunssavaiheessa Frantsilan Karvakorva -yrttitippoja. 20 tippaa veteen sekoitettuna 5 kertaa päivässä. Nuhaisille lapsille oon antanut tätä muutaman (pienimmille kolme, isommille yhtä monta tippaa kuin on ikävuosia) tipan päivässä veteen, mehuun tai lämpimään hunajaveteen sekoitettuna. 

Yrttiuute sisältää ratamoa, auringonhattua, lehmusta, ukontulikukkaa ja kamomillaa. Pitäisi auttaa tukkoisuuteen ja limaisuuteen. Mulla on tätä kaapissa ollut jo vuosikausien ajan ja aina flunssan iskiessä kaivan esiin. :)


Kuuma juotava helpottaa nuhaista oloa. Tämä Yogi Breathe deep -yrttitee ei minusta maistu mitenkään erityisen hyvältä, mutta kunnon lusikallinen hunajaa sekaan, niin menee se alas. :)


D-vitamiinilisää syödään koko perhe vuoden ympäri, mutta näin flunssa-aikana meillä aikuiset ottaa vähän isompia annoksia. Kävin aamulla luontaistuotekaupassa ja myyjä suositteli sinkkiä (aikuisille!) imeskelytabletin muodossa vastustuskykyä parantamaan. Saattaa kuulemma ajoissa otettuna estää koko flunssan tulon ja jos ottaa vasta kun tauti päällä, saattaa lyhentää kestoa. Saas nähdä miten käy.


Carmolis-löylyjä mä otan monesti päänsärkyä helpottamaan. Auttaa tukkoisuuteenkin. Tänään siellä luontaistuotekaupassa myyjä neuvoi lisäksi, että sitä voisi hieroa rintaan, lapsille jalkapohjiin ja laittaa muutaman tipan talouspaperinpalaseen ja sijoittaa yöksi tyynyn viereen. Eteeristä eukalyptusöljyä tiputan muutaman tipan saunakissan selkään. Sitä voisi myös laittaa perusöljyn sekaan ja hieroa vartalolle.

Kyllä mä apteekin nenäsumutteita ja ibuprofeiiniakin olen kiitettävästi joutunut tässä nuhan aikana kuluttaa ja lapsille kuumelääkettä. Mutta mieluusti käytän näitä luontaistuotteitakin, jos vaikka selviäisi vähän lievemmällä taudilla.

Pikaista paranemista meille ja kaikille nuhanenäisille lukijoille!

Suvi

07 maaliskuuta 2014

Tangram askarteluhuovasta

Olen viime päivinä miettinyt ja etsiskellyt hiljaista puuhastelua lapsille. Käymme toisinaan sunnuntaisin kirkossa ja sanotaanko, että ihan ei pikkuväki jaksaisi sitä 1,5 tuntia istua paikoillaan. Olen siis ryhtynyt hommiin, jotta saisin lapset viihtymään paremmin aloillaan. Pinterestistä löytyi paljon vinkkejä, käytin mm. hakusanoja "quiet activities" ja "busy bag". 

Itse tykkäsin lapsena kovasti tangramista, minulla oli kartongista leikattu versio. Keksin, että voisin leikellä huovasta tangram-kuviot. Huopaiset pysyisivät paremmin ehjänä pienissäkin kätösissä.  Pienimmille ne tosin ovat ehkä vielä vain kivoja muotoja, mutta isommat osaavat jo sommitella niistä erilaisia kuvioita. Netistä löytyy paljon erilaisia kuviomalleja. 

Askarteluhuopaa löytyi kotoa valmiina, joten leikkelin neljä settiä tangrameja, jokaiselle tenavalle omansa. Tässä perusneliö.


Muutama esimerkkikuvio. Tässä kettu:


Ja ankka:


Ajattelin tehdä jokaiselle lapselle omat puuhapussukat, joista löytyy sitten ikätasolle sopivaa tekemistä niihin hetkiin kun pitäisi jaksaa pysytellä hiljaa paikallaan. :)

Loppukevennyksenä kuva Nekku-kisusta. Nekku ymmärtää hyvän päälle. Herkutteli nimittäin antaumuksella valkohomejuustolla, joka multa jäi tähteeksi. :D


Hyvää viikonloppua toivottelee,


Suvi