Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.

19 elokuuta 2013

Aurinkoinen aloitus viikkoon

Mummut on ihan parhaita. Omani on ollut omasta aloitteestaan ihanasti apuna kun koulut alkoivat. Mummu on tullut meille niinä aamuina kun Äijä on ollut aamuvuoroissa ja ollut sen aikaa että olen saanut vietyä eskarilaisen. Ei ole tarvinnut ottaa pienempiä mukaan vaan ovat saaneet kiirettömän aamun. Huomenna tulee taas ja hoitaa Jumbea Mipsan kerhon ajan. Olen hurjan kiitollinen. <3

Tänään oli väsynyt ja päänsärkyinen päivä. Aamukahvivieraat piristivät onneks aamupäivää. Eskarin jälkeen piipahdettiin kaikkien lasten kanssa lähipuistoon. Sää suosi ja kuvassa näkyy puistoilua parhaimmillaan. Keinuteltiin Jumben kanssa rauhallisesti hämähäkkikeinussa (melkein torkahdin...) ja lopuksi imetin pojan keinussa uneen. 



Iltapäivästä päänsärky paheni ja Äijä lähti töistä tultuaan lasten kanssa vanhempiensa luokse, että sain levätä hiljaisessa talossa. Pitkien päiväunien (ja särkylääkesatsin) jälkeen helpotti. Lähdin herättyä ulkoilemaan kun oli niin mukava sää. Löysin kävelysauvat, parin vuoden tauon jälkeen sauvakävelylenkki teki hyvää. Yritän taas tsempata itseäni kohti parempaa kuntoa. :) Lenkkeilyä motivoi reitin varrella näkyvät upeat maisemat. Oli pakko pysähtyä ottamaan kuva.


Aurinkoista viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Tuttu puisto ja maisemat:)
    Minullekkin on mummu ollut suuri apu <3
    Olen kans yrittänyt aloittaa säännöllisen lenkkeilyn, mutta välillä se tahtoo jäädä..lenkkikaveri olis mukava :)
    Mukavaa alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
  3. Olen kärsinyt lapsesta asti migreenistä ja teidän miten kauheaa on kova päänsärky....onneksi sait levätä hiljaisuudessa...:)

    VastaaPoista