Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.

19 kesäkuuta 2013

Kyläilijöitä ja herkuttelua

Tänään oli mukava päivä. Kävin aamupäivästä kaikkien muksujen kanssa Jumben neuvolassa. Hienosti on poika kasvanut ja kehittynyt. Uusi neuvolan terkkarikin vaikutti oikein mukavalta.

Päivällä sisko tuli meille hoitelemaan lapsia, niin sain rauhassa leipastua parit piirakat tulevia vieraita varten. Pihalla kasvaa rehevä raparperipöheikkö, joten napsaisin sieltä parit varret leipomuksiin. Tein pellillisen "tavallista" ja piirakkavuoallisen gluteenitonta raparperipiirakkaa. Tavallisen pohja oli vähän kuivakkaa, joten ohje ei ansaitse tulla jaetuksi. Gluteeniton sen sijaan oli erittäin mehevää ja herkullista. Ohjeen löysin Oma koti onnenpesä -blogista:

3dl jauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl vaniliinisokeria
1/2tl kardemummaa
2dl sokeria
2 raparperinvartta
0.75dl öljyä
2 munaa
1.5dl maitoa

Pilko raparperit pieneksi. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja mausteet keskenään. Lisää muut ainekset ja sekoita. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja laita raparperit päälle. Raparperien päälle ripotellaan sokeria sekä kanelia. Paistetaan 175 asteessa n. 30min.

Koska tein oman piiraani tavallista pienempään piirakkavuokaan, puolitin ohjeen määrät. Jauhoina käytin Semperin Fin mix -seosta. 



Erittäin herkullista vaniljakastikkeen kera. Ja kelpasi ilmankin. ;)

Meillä oli kyläilijöiden kanssa tosi mukavaa. Lapsillakin leikit sujui kivasti. On hienoa kun on ystäviä, joiden kanssa jutut jatkuu samasta pisteestä mihin pari vuotta sitten viimeksi tavatessa jäivät. No, toki välissä puhelinlangat on laulaneet ja sosiaalinen media on päivittänyt kuulumisia. :)  

Illalla lasten nukkumaanmenon jälkeen tein henkilökohtaista herkkuani. Paahtoleipiä ja valkoisia papuja tomaattikastikkeessa. Kumma kyllä muu perhe ei siitä välitä...


Täysin masuin siis toivottelen hyvät yöt!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti