Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.

16 marraskuuta 2013

9 huomiota lauantaiaamupäivältä

1. Jos omistat leimasintyynyn, sulje se lukkojen taakse. Ylälaatikosta kolmevuotias voi ottaa sen omine lupineen. 
2. Jos kolmevuotias leikkii leimasintyynyllä, hän saa nopeasti leikkikaverin 1,5-vuotiaasta. 
3. Mustasta leimasintyynystä lähtee aika paljon väriä.
4. Väri lähtee helpommin irti lattiasta kuin lasten iholta. 
5. Saippualla hinkkaus ja huuhtelu neljä kertaa peräkkäin toistettuna ei riitä poistamaan leimasinväriä lasten vartaloilta. 
6. Jos käytät manteliöljyä, sulje korkki erittäin huolellisesti mikäli kodissasi asuu 1,5-vuotias ja käännät selkäsi purkille hetkeksikään.
7. 1dl manteliöljyä tuntuu yllättävän suurelta määrältä kun se leviää keittiön pöytätasolle, lattialle, matolle ja lapsen vaatteille. 
8. Paljosta pesemisestä (kso. kohta 5) kuivuneet ja koppuroituneet aikuisen kädet pehmenevät merkittävästi kun niillä puhdistää pöydältä, lattialta, matolta ja lapsesta 1dl manteliöljyä. 
9. Katso pönttöön ennen asiointia. Siellä voi olla prinsessa. Tai lähes mitä vaan. 

Tämän päivän touhuista jäi kuvat ottamatta, mutta tässä kollaasi lähipäiviltä.


Leppoisaa lauantaita teillekin! :)

1 kommentti: