Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.

24 maaliskuuta 2013

Pikavisiitti Pirkanmaalle

Lähdettiin lauantaina päiväseltään pienelle roadtripille koko perheen voimin. Meillä on iso auto, joten matkustusmukavuus on aika hyvä. Lapsilla oli mukana kirjoja ja matkalta ostettiin evästäkin. Kuuntelussa olivat Jippii cd-levy Taivaan Isän hommissa ja Hevisaurus Hirmuliskojen yö. :)



Ensimmäinen pysähdys oli Nurmossa sijaitseva Markun musiikki. Muu perhe odotteli autossa ja Äijä teki ostoksia. :D Siitä kurvasimme auton nokan kohti Ilmajokea ja Mallan makeat -puotia. Olen jo joitakin vuosia seuraillut Villa Honkasalon blogia ja oli mukava päästä näkemään puoti ja emäntäkin livenä. Äijä ja päiväunia vetelevä pikkuväki jäivät autoon ja minä menin kahden vanhimman tyttösen kanssa tutustumaan puotiin. Aivan ihana kauppa. Siis aivan ihana. Tunnelma puodissa oli mukavan lämmin ystävällisen kauppiaan touhutessa tiskin takana ja lastensa viipottaessa välillä kaupan puolella. Ihanaa kun pystyy yhdistää harrastuksen, työn ja lasten kanssa kotona olemisen. Toivon kaikkea hyvää Mallalle ja uudelle yritykselle. Olisin voinut hyvinkin pitkään viihtyä hypistelemässä kaikkia kauniita juttuja. Mutta koska meillä oli aikataulu, jouduin olemaan kohtuullinen. :)



Mukaan lähti Mynthen kulho, GreenGate teekuppi, sekä lasten valitsemia Ib Laursenin ja Puttipajan keväisiä koristeita.


Teekupista olen haaveillut pitkään ja se on niin kaunis. Ensimmäinen GG astiani. Tavoitteena olisi kerätä useampikin teekuppi tässä pikkuhiljaa, jotta saan tulevaisuudessa tarjota myös vieraille teetä näistä kauniista astioista. Hupsua miten paljon iloa arkeen voi saada mieluisella käyttöesineellä. :)



Tampereella kyläilimme veljeni luona. Oli vilskettä poikamiehen yksiössä tämän melukylän väen kanssa. :D Kävimme porukalla syömässä Pancho Villassa, miellyttävä uusi tuttavuus meille. Laaja gluteeniton valikoima ja ihan kiva lasten menu. Illalla lähdimme ajelemaan kotiinpäin lasten nukkumaanmenoaikaan. Navigaattori jostain syystä ohjasi meidät hämärälle pikkutielle ja sitten oltiinkin jo niin pitkällä että ei kannattanut palata takaisinpäin, jotta olisi päässyt isommalle tielle... No, tulipa ajettua sellaisia reittejä joita ei muuten olisi nähnyt. :) Ja lasten nukkuessa saatiin "kahdenkeskistä aikaa" Äijän kanssa ja juteltiin pitkät jutut. <3

2 kommenttia:

  1. Etenkin kaunis ja toimiva teemuki ilahduttaa minua arjessa paljon. Sen täytyy olla justiinsa sopivan kokoinen ja hyvän tuntuinen käteen ja kauniskin. Sama muki ei tietenkään käy joka päivä. =)

    VastaaPoista
  2. Ggn kupit on vähä liianki ihania :)

    VastaaPoista