Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.

13 syyskuuta 2013

Hyvää yötä

Perjantai 13. päivä sujui mukavasti. Aamulla kävin hyvässä seurassa kahvilassa ja shoppailemassa, päivällä kampaajalla. Äijällä oli vapaapäivä, joten piti kotirintaman pystyssä, niin pääsin humputtelemaan. Illalla äijä lähti työporukan illanviettoon ja minä kävin lasten ja isäni kanssa piipahtamassa Kaupan ja kulttuurin yössä. Kuunneltiin upea Great Wide Northin keikka ja käytettiin lapset karusellissa. Antti Railio oli myös esiintymässä ja olisi ollut niiiiiin kiva kuunnella, mutta ensimmäisen biisin puolivälissä pikkuväen tilanne alkoi olla siinä pisteessä, että yksi jos toinenkin oli sammumaisillaan ja oli nälkää, pissahätää ja muuta sensellaista, joten vetäydyttiin kotiin iltapalalle.

Kohta pääsen itsekin iltateelle. Tapanani on nautiskella iso kupillinen yrttiteetä, se rentouttaa ja auttaa nukahtamaan. Toisinaan perinteinen kamomillateekin ajaa asiansa, mutta suosikkini on Yogi Bedtime tea, joka sisältää fenkolia, kamomillaa ja rohtovirmajuurta (valeriaanaa). Kannattaa kokeilla. :)



"Care leads to understanding." sanoo teepussin mietelause. Totta.

Hyvää yötä ja kauniita unia! <3

2 kommenttia:

  1. Ei satuttu törmäämään kaupan&kulttuurin yö-tapahtumassa..
    Vois itekki kokeilla tuota teetä illalla.
    Söpö kuppi:)

    VastaaPoista
  2. Pitäisiköhän minunkin kokeilla tuota teetä...:)

    VastaaPoista