Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.

22 syyskuuta 2013

Sisustusta ja synttäreitä

Tänään juhlittiin 3-vuotissynttäreitä. Sanoin viikolla hyvissä ajoin Äijälle, että haluan kuukausia takan päällä lojuneen boordin seinään ennen juhlia. Asia ei edennyt ennen kuin hän lähti pikku reissulle, joten perjantai-iltana kun olin saanut lapset nukkumaan, otin liisteripurkin kauniiseen kätöseeni ja otin ensimmäistä kertaa ikinä kontaktia tapetointipuuhiin. Aiemmin olen vain toiminut työnjohtajana ja laaduntarkkailijana. Hyvin sain onneksi boordin päin seiniä ihan itsekin. :)

Olohuone on tarkoitus jossain vaiheessa tapetoida uusiksi kokonaan. Sen kanssa jaksaa kuitenkin elää ihan hyvin vielä jonkin aikaa kun sain laitettua omaan makuuni mieluisamman boordin. Lätkäisin uuden reteästi vain suoraan vanhan päälle. Vasemmalla siis vanhempi boordi, oikealla uusi. 


Before...


...and after. 


Olen tyytyväinen lopputulokseen. 

Tänään sunnuntaina juhlittiin kohta kolmevuotiasta Mipsaa. Mukavat pippalot sukulaisten kesken. Päivänsankarilla oli niin jännä päivä, että viimeisten vieraiden aikana uupumus iski ja tyttönen nukahti syliini. Uni vaan jatkui ja sohvalta lopulta kannettiin uninen murunen sänkyyn. 






3 kommenttia:

  1. Hieno muutos ja kiva blogi! Täytyy tulla paremmalla ajalla uudelleen.. :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä sinä....kyllä me naisetkin osataan, kun vain toimeen tartutaan...:)

    VastaaPoista
  3. Joo, naisiltakin homma sujuu:) Hyvä!!!
    Ihana suloinen pikku juhlija <3

    VastaaPoista