Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.

10 syyskuuta 2013

Syyskuun säpinät

Syyskuu on alkanut reippaasti ja ihanan lämpimillä säillä. Puistokelit on olleet upeat. Meillä on tosi kiva lähipuisto, jossa käyn paljon lasten kanssa ja isommat tytöt jo päineenkin. Tässä kahden eri reissun tunnelmia. :)



Mökkikauden päättäjäisiä, eli Venetsialaisia juhlittiin kuun vaihteessa. Kävimme katsomassa sambakulkuetta keskikaupungilla. 


Viime viikonloppuna täällä oli keskiaikapäivä, joka oli tosi mukava tapahtuma. Kaupunkimme vanhan kirkon ja kotiseutumuseon alueelle oli järjestetty keskiaikaiset markkinat, sekä kaikenlaista touhua. Allekirjoittanutkin virittäytyi tunnelmaan pukeutumalla pellavatunikaan, mekkoon ja huiviin. :D Päivän kohokohta, Rohan tallien turnajaisnäytös, oli todella (!!!) upea ja vaikuttava! Kuvia ja tietoa löytyy: www.rohan.fi 


Sitten täytyy vielä näyttää teille uudet menopelit. Vanhat (siis, todella vanhat) lenkkarit haittasivat menoa ja oli aika hommata uudet. Yhden lenkin perusteella tuntuivat tosi hyvältä jalassa. :) Olen päässyt hyvään alkuun lenkkeilyharrastuksessa. En olisi ikinä uskonut. Toivottavasti saan pidettyä jatkossakin motivaatiota yllä. Aina ei ole fiilistä kun lähtee, mutta kun on neljä lasta ja vuorotyötä tekevä puoliso, niin pitää ujuttaa lenkki siihen väliin mihin sen saa ujutettua vaikkei huvittaiskaan. Kun tulee lähdettyä niin on lopulta kuitenkin hyvä olo. :)


Vauhdikasta viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti