Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.

25 helmikuuta 2015

Pientä pintaremonttia: Ruokailuhuone osa1 (ja kurkistus melkein valmiiseen olohuoneeseen! :)

Lapset lähtivät heti talviloman alkajaisiksi mummulaan. Vanhin oli kolme yötä, kaksi keskimmäistä kaksi ja nuorimmainen yhden. :) Eli me aikuiset saatiin vuorokausi kokonaan lapsetonta aikaa. Ja mitäpäs sitä muutakaan kuuin remontoisi... No käytiin me sentään kaksistaan päivällisellä ravintolassa. :)

Vanha ruokailuhuone on nyt kokenut muodonmuutoksen olohuoneeksi. Saatiin kaikki listat naputeltua paikoilleen ja huonekalut siirreltyä asemiin. Lipasto/kirjahylly sinne vielä tarvittaisiin. Ajattelin ainakin nyt tähän hätään pärjätä näillä jo olemassaolevilla kalusteilla. Katsotaan minkä siihen rymsteeraan. :) Taulut on vielä ripustamatta ja verhotangot ostamatta ja uusi tv-tasokin olisi tarpeen... mutta kaikki aikanaan. 


Olen tainnut aiemminkin mainita, että lavastetut sisustuskuvat eivät ole mun juttu, joten elämä näkyy näissäkin. Tässä kuvassa Jumbe on päiväunilla ja palapelin teko jäi sitä ennen kesken lattialle. :))


Kun olohuone oli saatu asemiin, ryhdyttiin heti entisen olohuoneen eli tulevan ruokailuhuoneen remontin kimppuun. Homma tuntuu etenevän nopeammin kun on jo yhden huoneen kokemus työvaiheista takana. Ja tietysti se, että lapset oli mummun ja vaarin hoivissa mahdollisti intensiivisemmän työtahdin. Tästä lähdettiin liikkeelle.


Pian näytti jo tältä. Äijä napsi paparazzikuvia, allekirjoittanut tapetin irrotuspuuhissa. 


Ja tänään ollaan siinä pisteessä, että on irrotettu, hiottu, paklattu ja pohjamaalit kuivumassa. 



Huomenna päässee tapetoimaan. Meillä oli ongelmana löytää molempia miellyttävä tapetti tänne. Minä olisin halunnut Pip studion ihanan kukkatapetin, eli tämän:



Äijä sen sijaan ei innostunut siitä sitten yhtään. Olisihan se ollut aika radikaali, mutta ah, niin ihana. Meillä oli aikoinaan ensimmäisessä omistusasunnossa keittiön/ruokailutilan seinä tummanpunainen ja tykättiin siitä kovin. Joten päätettiin lähteä hakemaan vähän samaa fiilistä tähänkin. Hurjan hyvällä tuurilla sopivat tapetit löytyivät Kodin Terran alelaarista. Selkeästi remonttimme teema; mahtavat alelaarilöydöt. :D





19 helmikuuta 2015

Pientä pintaremonttia: Ruokailuhuoneesta olohuoneeksi osa3

Vähän tuli remppatouhuihin taukoa sairastelujen ja muun arjen askareiden keskellä, mutta taas on rykäisty hommaa eteenpäin. Äijä sai eilen tapetoinnin valmiiksi ja tänään haki Kodin Terrasta kasan listoja. Päädyttiin puisiin valkoisiin sileisiin listoihin. Tykkään kun ne ovat selkeitä ja ajattomia. Sekä helppo pitää puhtaana. ;)


Tässä tilanne ennen listoitusta.


Meillä ei ole paljoa sähkötyökaluja, joten jiiritykset tehtiin ihan perussahan (tai kai se oli perussaha :D) ja jiirilaatikon avulla. Siistiä jälkeä tuli silläkin konstilla. Nyt on ikkunat listoitettu, huomenna ois tarkoitus päästä jalkalistojen kimppuun. :)


Me ennen vuodenvaihdetta sovittiin kotityönjaosta ja mun hommiin ei pitänyt kuulua pyykkien vieminen kaappeihin... No aikansa odottelin, että homma hoituisi, mutta kun alkoi näyttää kodinhoitohuoneessa tältä, alkoi uskoni hiipua. :D


Tänään tuli lopullinen kyllästymispiste. Ja päädyin vähän rymsteeraamaan. Tyhjensin tuon valkoisen lipaston ja laitoin sinne pyyhkeet ja keittiöpyyhkeet. Pienimmäisten huoneessa olleet Ikean Trofast säilytyskalusteet pääsivät kodinhoitohuoneeseen ja sinne laitoin niiden pienimmäisten vaatteet. Saan suoraan kuivausrummusta/telineeltä viikata vaatteet ja pyyhkeet oikeille paikoilleen. Tää on sitä sisälogistiikan virtaviivaistamista. :D


Huomenna on jännä päivä. Mennään tutustumaan päiväkotiin. En tiedä jännittääkö lapsia vai äitiä enemmän. ❤️





08 helmikuuta 2015

Jos maalataan siihen kukkasia...

Ostin eilen kahdelle vanhimmalle tyttärelle yhteisen parvisängyn. Näin ollen Mipsa saa Mepsun sängyn, Jumbe Mipsan sängyn ja kaksi sänkyä lähtee kirppikselle. Paitsi että Mipsa ei halunnut Mepsun sänkyä. Minä siinä sitten tokaisin, että no mitä jos maalataan siihen kukkasia... Ja myyty. :D Tänään piti lunastaa eilisiltaiset lupaukset ja maalasin sängyn laitaan kukkasia. En todellakaan ole mikään taiteilija, mutta kyllä mä ajattelin yhdet kukkaset sängyn reunaan osaavani maalata ja niinhän sitä sitten tehtiin. Maaleina oli jotkut Halpa-Hallin askarteluhyllystä pari vuotta sitten hommatut. Sellainen setti pieniä purnukoita, pystyy maalata puulle ja monelle muulle materiaalille. Lisäksi purnukka jotain vaaleanpunaista askarteluliikkeestä ostettua. Luulen, että laatusiveltimellä olisi ollut helpompaa, mutta onnistui markettisetin pikkusiveltimelläkin. 

Ensin luonnostelu puuväreillä paperille. 


Sitten sängyn laitaan lyijykynällä.


Sitten maalaaminen. Tein aina yhden värin kerrallaan. Muut sävyt oli suoraan purkista, oranssin sekoittelin itse. Ihan jees tuli. Aika näyttää pysyykö käytössä siistinä. :)








07 helmikuuta 2015

Hernekeitto

Hernaripäivä. Tein jo kerran aiemmin hernekeittoa crock pot haudutuspadassa, mutta tuotekehittelyni osoittautui onnistuneeksi ja tämä tämänpäiväinen oli niin hyvää, että päätin jakaa ohjeen kanssanne. Kaikki, toistan, kaikki lapset tykkäsivät. Mipsa 4v. on tähän mennessä suostunut maistamaan hernekeittoa puoli lusikallista kerrallaan. Oli kyseessä sitten itse keitetty tai purkkiversio. Tätä keittoa hän söi kaksi lautasellista. Oli itsekin hämmästynyt. :D

Hernekeitto haudutuspadassa

500g kuivattuja herneitä
2,5 L vettä
400g (naudan)jauhelihaa
1 sipuli
1 porkkana
suolaa, herbamare yrttisuolaa, mustapippuria, kuivattua persiljaa

Laitoin illalla ennen nukkumaanmenoa herneet Crock potin astiaan likoamaan. Liotusaika oli jotakuinkin 12h. 


Pilkoin Tupperware Smooth Chopperissa sipulin ja porkkanan silpuksi ja paistoin pannulla jauhelihan kanssa. 



Maustoin suolalla, mustapippurilla ja kuivatulla persiljalla. Kaadoin jauhelihaseoksen pataan herneiden ja veden sekaan, lisäsin herbamare yrttisuolaa ja tavallista suolaa. Haudutin keittoa ensin 3h korkeassa lämpötilassa ja vielä 4h matalassa, eli yhteensä 7h. Tuli täydellistä. :)


Olin tänään paljon liikenteessä lasten kanssa, joten oli ihana tulla päivällisaikaan kotiin valmiille keitolle. Lupasin muksuille vielä iltapalaksi pannaria, joten ei kun paistopuuhiin. :)

Hyvää viikonloppua!


02 helmikuuta 2015

Pientä pintaremonttia: Ruokailuhuoneesta olohuoneeksi osa2

Remontti on edistynyt hitaasti mutta varmasti. Viikonloppuna oli Äijän vapaat, mutta ne menivät visusti talteen tyttöjen futisturnauksessa ja anopin synttäreitä juhlistaessa. Jalkapalloharrastus on tuonut mukanaan myös talkoohommia ja kerrankin napsahti kohdalle sellaisia, mistä erityisesti tykkään, eli leipomista. :) Perjantaina pyöriteltiin pulla ja sämpylä jos toinenkin. Peppi on puolueeton tarkkailija pöydän alla. :D


Meillä on siinä ruokailu/olohuoneessa ollut kaarevat oviaukot. Äijä halusi vetää mutkat suoriksi, joten niin tehtiin. Äijä esivalmisteli ja ystävä, joka on pro näissä raksahommissa, tuli vetämään ammattitaidolla kaaret pois. Häneltä löytyi myös sopivaa levyä uusiin oviaukkoihin. Jes. 



Kun Äijä tänään lähti iltavuoroon, päätin rykäistä hitusen hommaa taas eteenpäin. Vedin suojamuovit oviaukkoihin, hioin levyjen pinnat ja telasin ensimmäisen kerroksen valkoista maalia. Illalla jos saisi vielä toisen kerroksen maalailtua. 



Nyt kuppi teetä ja sitten koiran kanssa lenkille. Prismaan ei vieläkään ollut tullut suosikkiteetäni mustaa Keisarin Maljaa. Löysin S-marketista vihreän version samasta teestä. Musta on kyllä selkeästi enemmän makuuni, mutta kyllä tätä vihreätäkin juo. :)







27 tammikuuta 2015

Köyhän naisen keittiöremontti osa 3

Kauan sai inspiraatiota odotella, mutta eilen se iski. Rykäisin loppujen keittiön kaapinovien pintaan valkoisen d-c-fix kalvon. Aloitin homman viime vuoden helmikuussa. :D Aiemmista vaiheista voitte lukea näistä postauksista:



Tässä on lähtötilanne. Paitsi puunväriset vinottain asennetut vetimet on jo poistettu.



Kittasin umpeen vetimien reiät ja pyyhin ovet huolellisesti puhtaiksi. Irrotin ovet paikoiltaan ja sitten tapettilastaa apuna käyttäen asentelin muovikalvot oviin. Nämä olivat sen verran leveät ovet, että 45cm kalvo ei riittänyt leveydeltään. Laitoin siis joka oveen kaksi palaa kalvoa. Yhtymäkohdista tuli ihan siistit. Tältä näyttää siis nyt. Vetimet vielä puuttuu.


Keittiön välitilan laatoitus on siisti vaalean harmaa. Siellä on kuitenkin yksiväristen laattojen seassa 12 kuviolaattaa kolmena eri asetelmana. Olen harkinnut välitilan kaakeleiden maalaamista kokonaan, mutta päätin eilen kokeilla miltä tällainen pikaratkaisu näyttäisi... D-c-fixin jämäpaloista leikkasin laattojen kokosia paloja ja piilotin kuvat. Ne saa äkkiä napattua irtikin jos tulee sipulinkuvia ikävä.



Tänään taas jatkunee projekti ruokailuhuoneesta olohuoneeksi. Vaikka tiistai on kyllä meidän harrastusten yksi superpäivä. Mipsalla on kerho, mulla balettitunti, Mepsulla teatterikerho ja Rompulla futisharkat. Ehkä jossain kuskausten ja muiden lomassa ehtii vähän jotain tehdäkin. :D

Mutta aamupäivä oli mulla ja pikkuisilla kiireetön. Mipsa ja Jumbe leikkivät keskenään ja sitten mut kutsuttiin ihastelemaan tornia. Ja hieno torni olikin. :)






25 tammikuuta 2015

Pientä pintaremonttia: Ruokailuhuoneesta olohuoneeksi osa1

Päätettiin Äijän ehdotuksesta, että kunhan tulee valmista, tästä nykyisestä ruokailuhuoneesta tulee taas olohuone. Vähentynyt huonekalujen määrä mahdollistanee järkevän järjestyksen sinne. Mielenkiinnolla odottelen millainen siitä tulee. Äijä on ollut viikonlopun töissä, mutta välillä on ehditty tapiseeraamaankin. Huoneen kaksi seinää laitetaan tällä vaaleanharmaalla yksivärisellä ja toiset kaksi tulevat harmaakukkaisiksi.


Ensimmäinen vuota tuotti päänvaivaa. Edellisestä tapetointikerrasta kun oli kulunut yli kolme vuotta... Mutta muisti palaili pätkittäin ja homma hiljalleen eteni. Äijä toimi tapettimestarina ja minä häärin apulaisena. 


Lapset ovat välillä auttaneet, välillä olleet häiriöksi, välillä touhunneet omiaan. Se etu monilapsisessa perheessä on, että muksuilla on kivasti leikkiseuraa toisistaan ja isommat keksii monesti sellaisia juttuja, joita pienemmätkin tykkäävät leikkiä. Välillä kyllä pyöriteltiin boksilta lastenohjelmiakin. :D Tässä vielä yksi kuva, jonka Äijä nappasi puhelimellaan aiemmin tällä viikolla. Jumbe auttaa äitiä ja kostuttaa tarkkana irrotettavaa tapettia. ❤️


Ja lopuksi vielä tämänhetkinen tilanne. 




Alkuviikosta saadaan toivonmukaan taas hommaa hippasen verran edistymään. Tänään sunnuntaina ei tapahtunut rempparintamalla mitään. Aamu ja aamupäivä kuluivat futishalleilla. Kolmella muksulla oli jalkapalloharjoitukset kolmeen eri kellonaikaan kahdessa eri paikassa, jotka sijaitsivat tykkänään eri puolilla kaupunkia. On tämä melkoista kuljetustoimintaa välillä. Eräs lasten joukkuekaverin vanhempi sanoi harrastavansa lasten harrastuksiin kuskaamista. Siltä välillä itsestäkin tuntuu. Mutta mikäs siinä, useimmiten meillä kaikilla on kivaa. :DD Alkuillasta käytiin vielä kannustamassa kotikaupungin lentopallojoukkuetta. Halli oli täynnä, tunnelma katossa ja voittokin tuli, joten ei valittamista.