Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Puutarha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Puutarha. Näytä kaikki tekstit

28 syyskuuta 2014

Syyspäivä kotipihalla

Eilen oli omituinen sää. Välillä paistoi, välillä satoi, hetkittäin tuuli kevyesti ja hetkittäin hurjasti. Iltapäivällä lähdin Jumben kanssa pyöräilemään, sitten käytettiin koira kävelyllä ja lopuksi jäätiin vielä omalle pihalle. Järjestelin hujan hajan olleet pyörät ja potkulaudat ja muut välineet paikoilleen ja ryhdyin pitkästä aikaa tutkailemaan puutarhaa. 

Tulilatva kuistin portailla on hämmästyttävästi pysynyt elinvoimaisena pääsiäisestä saakka. Pidin sitä ensin sisällä eteisessä ja kun ilma lämpeni tarpeeksi, siirsin ulos. Siinä se on nököttänyt ja kukkinut koko kesän. Ja näköjään piiitkälle syksyyn. Voisinpa ottaa sen pian sisälle ja katsoa saisinko pidettyä talven yli hengissä. :D


Heinäkuun alussa istutin talon aurinkoisimmalle seinustalle kaksi Bailando-ruusua. Ne ovat kukoistaneet jatkuvasti. Kukinta on ollut runsasta ja kukat ovat kauniisti olleet hieman vaaleanpunaisen eri sävyisiä. Vielä eilen oli kaksi hyvännäköistä kukintaa jäljellä. Ja yllätyksekseni löysin kaksi suloista nuppuakin. Pian on kyllä jo aika laittaa ruusut talviteloille, mutta katsotaan näitä nyt vielä hetki. :)



Tyttäret leikkivät kavereidensa kanssa, Äijä oli reissussa ja kissat viettivät siestaa sisätiloissa, mutta pihakavereita onneksi meidän taloudessa riittää. Peppi ei meinannut oikein malttaa poseerata, mutta "istu" komennolla pysyi sen hetken paikallaan että sain kuvan räpsäistyä. Jumbe ilakoi keinuilla. :)




Leppoisaa sunnuntaipäivää! 

04 heinäkuuta 2014

Ruusuisissa fiiliksissä

Heipparallaa pitkästä aikaa!

Jotenkin tähän humpsahti mitenkään erityisesti suunnittelematon kolmen kuukauden blogitauko. Puuhaa on riittänyt lasten kanssa ja kotona, joten blogi painui prioriteettilistalla alhaalle... Nyt innostuin uudestaan taas. Ehkäpä siksi, että olen vihdoin ja viimein saanut istutettua kodin pihalle ensimmäiset omat jutut. Ja mikä sopisikaan paremmin kuin ruusut. 💗 Edellisessä kodissa meillä oli pihalla ruusukuja, josta tämän blogin nimikin tulee. Tänne pihalle olen alusta asti suunnitellut johonkin kohtaan istuttelevani ruusuja. Nyt oli aika. :)

Halusin nimenomaan ryhmäruusuja, enkä pensasruusua (vaikka kyllä mä sellaisenkin ossain vaiheessa haluan). Koska kevät ja ruusunjuurien istutusaika hujahti auttamatta ohi, lähdin mielenkiinnolla katselemaan löytyisikö astiataimia ja millaisia. Multasormesta löytyi saksalaisia parhaillaan kukkivia astiataimia Bailando -ruususta. Väri on kauniin syvä vaaleanpunainen.


Laitoin alkajaisiksi taimet likoamaan.


Ruusupenkkiä perustamassa oli koko perhe innokkaasti.


Kuopan pohjalle kärräsin ohuelti soraa ja pikkukiviä, sitten Biolanin mustaa multaa ja kalkkia. Peittelin katekankaalla ja laitoin päälle vielä koristekiviä. Kivan näköinen ruusupenkki tuli. Nyt pitäisi vaan saada pidettyä kukkaset hengissä ja rikkaruohot aisoissa. :)


Huomenna juhlitaan yhden murusen synttäreitä, joten minä hipsin tästä leivontapuuhiin. :)

Mukavaa perjantaita!


❤️: Suvi





18 syyskuuta 2013

Pilkahduksia pihalta

Syksy tuntuu vihdoin saapuneen. Yhtenä aamuna lähdin Mepsua saattamaan koululle, niin tyttö henkäisi: "Haisee talvelta!" Lämmin syksy tämä silti tuntuu olevan. Raparperit kukoistavat edelleen ja pelargoniassa huomasin taas uusia nuppuja. Ystävän pihalla näkyi herukkapensaassakin silmuja. :D Pelargoniasta täytyy mainita, että olen todella hämmästynyt ja erittäin mielissäni, että se on selvinnyt hoivissani hengissä ja hyvinvoivana. Sain sen alkukesästä lahjaksi ja aina vaan se elää ja voi hyvin. Saa nähdä saanko sen talvehtimaan asianmukaisesti. 


Terassikalusto sai kuin saikin loppukesän aikana kokonaan valkoisen pinnan. Yksi tuoli tosin pitäisi maalata vielä toiseen kertaan, mutta ei nyt enää syksyllä jaksa. Ja kuka sitä ensi kesänä enää muistaa... 


Pihapiirissä on lapsiperhemäiseen tapaan paljon elämän näkyä, rojua ja sensellaista lasten luovuuden ilmentymiä, mutta yritän luoda edes muutamia kauniita yksityiskohtia, joihin voi kiinnittää katsetta. Kori muistuttaa ystävistä, joilta saimme sen lahjaksi. Vaikka olemme olleet tyytyväisiä ratkaisuun muuttaa takaisin lapsuusmaisemiini, on edellisellä asuinpaikkakunnalla asuvia ystäviä usein ikävä. <3


Nämä ovat kuistilla oven vieressä. Tykkään kovasti valkoisista callunoista. Suunnittelen laittavani vielä pihatien reunalle ruukkuun samanmoisia. :)


01 helmikuuta 2013

Murekepäivä

Meillä oli tänään pitkästä aikaa ihan tavallinen arkipäivä. Äijä töissä aamuvuorossa, Romppu koulussa ja me muut kotona. Aamupala oli kiireetön ja Mipsa halusi kokeilla syöttää pikkuveljeä. Huomatkaa supersankariviitaksi käännetty ruokalappu. :)



Tehtiin jo aamupäivällä Mipsan kanssa mureketaikina valmiiksi päivällistä varten kun oli rauhallinen hetki. Oon kehittänyt kokeilujen kautta mielestäni tosi hyvän murekeohjeen. Tästä riittää kuudelle hengelle.

Jauhelihamureke

1200 g jauhelihaa
3 kananmunaa
3 dl (ruoka)kermaa tai maitoa tai molempia sekaisin
2 dl Provena kaurajauhoja
n. 3 tl suolaa
Santa Maria pippurisekoitusta tai pelkkää mustapippuria jauheena
jauhettua maustepippuria

Mittaan ensin kulhoon jauhot, siihen päälle kerma/maito, sekoitan. Sitten mausteet ja kananmunat, sekoitan taas. Sitten kulhoon jauheliha ja sekoitan yleensä Tupperwaren sekoituskauhaa tai ihan vaan tukevaa ruokalusikkaa käyttäen seoksen kunnolla hyväksi taikinaksi. Taikina pellille leivinpaperin päälle ja lusikalla tai kostutetuin käsin muotoilen sopivan malliseksi ja paksuiseksi murekkeeksi. Paistetaan 200 asteessa n.40-60 min (riippuu minkä paksuisen murekkeen tekee). Yleensä reilun puolen tunnin paistamisen jälkeen lasken uunin lämpötilaa 175 asteen tienoille.

Romppu tuli koulusta ja välipalan jälkeen lähdettiin pihalle. Jumbe nukkui tyytyväisenä kärryissä, tytöillä oli hauskaa. Mammakin nautti leppeästä säästä. Tuli keväinen olo kun linnut lauloi ja aurinko paistoi. Kävin takapihan perennapenkin kimppuun ja katkoin rumasti lumessa törröttävät kuihtuneet korret pois. Odotan jo innolla tulevaa kasvukautta, ehkäpä opin taas jotain puutarhanhoidosta ja saan pihasta yhä enemmän oman näköisen.