Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Crock pot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Crock pot. Näytä kaikki tekstit

07 helmikuuta 2015

Hernekeitto

Hernaripäivä. Tein jo kerran aiemmin hernekeittoa crock pot haudutuspadassa, mutta tuotekehittelyni osoittautui onnistuneeksi ja tämä tämänpäiväinen oli niin hyvää, että päätin jakaa ohjeen kanssanne. Kaikki, toistan, kaikki lapset tykkäsivät. Mipsa 4v. on tähän mennessä suostunut maistamaan hernekeittoa puoli lusikallista kerrallaan. Oli kyseessä sitten itse keitetty tai purkkiversio. Tätä keittoa hän söi kaksi lautasellista. Oli itsekin hämmästynyt. :D

Hernekeitto haudutuspadassa

500g kuivattuja herneitä
2,5 L vettä
400g (naudan)jauhelihaa
1 sipuli
1 porkkana
suolaa, herbamare yrttisuolaa, mustapippuria, kuivattua persiljaa

Laitoin illalla ennen nukkumaanmenoa herneet Crock potin astiaan likoamaan. Liotusaika oli jotakuinkin 12h. 


Pilkoin Tupperware Smooth Chopperissa sipulin ja porkkanan silpuksi ja paistoin pannulla jauhelihan kanssa. 



Maustoin suolalla, mustapippurilla ja kuivatulla persiljalla. Kaadoin jauhelihaseoksen pataan herneiden ja veden sekaan, lisäsin herbamare yrttisuolaa ja tavallista suolaa. Haudutin keittoa ensin 3h korkeassa lämpötilassa ja vielä 4h matalassa, eli yhteensä 7h. Tuli täydellistä. :)


Olin tänään paljon liikenteessä lasten kanssa, joten oli ihana tulla päivällisaikaan kotiin valmiille keitolle. Lupasin muksuille vielä iltapalaksi pannaria, joten ei kun paistopuuhiin. :)

Hyvää viikonloppua!


24 tammikuuta 2015

Lättyjä ja Crock pot porsaankyljyksiä

Paistoin eilen pitkästä aikaa oikein perinteisiä lättyjä. En saanut otettua kuvaa lättypinosta, koska ne jotenkin ihmeellisesti hävisivät sitä mukaa kun paistelin. :D

Lättytaikina

2 kananmunaa
1 L maitoa
5,5dl vehnäjauhoja
1tl suolaa
3rkl sokeria
50g voisulaa

Sekoittele ainekset keskenään taikinaksi. Anna turvota ainakin puolisen tuntia. Paista pannulla voissa herkullisiksi räiskäleiksi. :)

Teen samalla perusohjeella myös uunipannaria. Jätän vain voisulan pois ja laitan jauhoja tasan 5dl, enkä turvota. Ja paistan uunissa 200 asteessa puolisen tuntia. 


Päivälliseksi meillä oli haudutuspadassa valmistettuja porsaankyljyksiä. Kaikki, toistan: KAIKKI lapset tykkäsivät niistä. Varsin poikkeuksellista. :D Maustoin kyljykset ensin molemmin puolin suolalla ja mustapippurilla.


Pilkoin padan pohjalle pari sipulia isoiksi paloiksi ja muutaman valkosipulinkynnen. Ladoin niiden päälle kolme kyljystä. Sitten taas pilkottu sipuli ja paloiteltua porkkanaa ja niiden päälle toiset kolme kyljystä. Ja vielä muutama porkkananpala. 


Pataan kaadoin vielä 5dl vettä ja yrttisuolaa. Haudutin yhteensä 6,5h, joista ekat 4h korkealla lämmöllä ja loput 2,5h matalalla. Lopputulos oli ihanan pehmeän kypsä ja mehevä. Njam. Kyytipojaksi perunamuusia. Meillä oli maito lopuillaan, joten laitoin sekaan purkillisen kuohukermaa, hyvin sopi. :)







14 tammikuuta 2015

Sisustustunnustuksia

Hyvää uutta vuotta! Tauko oli suunnittelematon, mutta täällä sitä taas ollaan. Ruusukujan katveessa puhaltavat uudet sisustukselliset tuulet. Ja niihin tuo tunnustuskin liittyy. :D

Historiaa. Vuonna 2010 toisiksi nuorimmainen muksu oli masussa ja odotusaikana mun piti ennenaikaisten supistelujen takia lepäillä ja ottaa rennosti paljon. Silloin löysin sisustusblogien maailman. Olin koko siihenastisen elämäni sisustanut ensin omaa huonetta ja sitten koteja voimakkailla väreillä. Nyt avautui blogimaailma hempeine maalaisromanttisine ja valko-beige-harmaa-vaaleanpuna sävyisine ihastuttavine kuvineen. Katselin ilta toisensa jälkeen toinen toistaan suloisempia kuvia ja päätin alkaa muuttaa omaa kotiani siihen suuntaan.

Yli neljä vuotta luotsailin kulloistakin kotia kohti maalaisromantiikkaa. Harvoin olin tyytyväinen lopputulokseen. Tuntui että en mitenkään saa kodista sellaista kuin haluaisin. En oikein osannut tunnistaa mikä on vialla. Nyt vuodenvaihteen jälkeen oli aika ryhtyä purkamaan joulua pois kodista. Silloin yhtäkkiä tajusin mistä on kyse. Niin kauniilta kuin vaalea sisustus ja maalaisromantiikka näyttääkin, se ei sovi minun ja meidän perheemme kotiin. Havainto löi ällikällä. :D

Ryhdyin tuumasta toimeen ja painuin vintille kaivelemaan muutoissa mukana kulkeneita säkkejä, jotka sisälsivät vanhoja sisustustekstiilejä. Wuhuu, iloista värikkyyttä oli tallella vaikka miten paljon. Parin päivän sisällä olin viikannut pitsiverhot vintille ja rullannut maton varastoon. Tilalle tuli reippaita värejä ja iloisia kuvioita. Tässä sneak peak olohuoneeseen. 


Mulla on aivan uskomattoman paljon kotoisampi olo värien keskellä! Seuraavana "muutoskohteena" on ruokailuhuone. Myin sieltä juuri facebookin kautta vitriinin ja cd-lipaston, joten kamat ovat vielä levällään pitkin pöytää ja lattiaa... Mutta kuvamatskua sieltä luvassa. Sieltäkin harmaat pitsiverhot ovat vintillä ja löysin kirppikseltä ihanat heleän keltaiset verhot molempiin ikkunoihin. Erilaiset keskenään, mutta samaa sävyä, joten mun silmään sopivat hyvin. Mutta tosiaan, siitä maistiaisia myöhemmin.

Maistiaisista puheen ollen sain joululahjaksi piiiiitkään toivomani Crock pot -haudutuspadan. Se on ehtinyt jo käyttöönkin ja kirjoittelen kokemuksia ja reseptejä jatkossa. :)


Nyt imuri heilumaan ja sitten suuntaan kohti kirpputoria tsekkaamaan löytyisikö jotain sopivaa ruokailuhuoneeseen. ;)