Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.

30 lokakuuta 2013

Mehevä moussaka ja lämmintä ylle

Olen innostunut taas hetken tauon jälkeen neulomisesta. Yksi piiiitkään kesken ollut hartiahuivi on kohta valmis. Siinä sivussa teen kuitenkin pienempiä juttuja. Ystäväperheen poika sai villasukat synttärilahjaksi ja omille lapsille on pipoja tekeytymässä. Mepsun oma on jo valmis.


Tein eka kertaa ikinä moussakaa. Lueskelin monta reseptiä ja niiden pohjalta päädyin tällaiseen ratkaisuun. Leikkasin munakoisot pitkittäin viipaleiksi ja ripotin suolaa pinnalle itkettämään niitä. Pilkoin punasipulin ja puristin kolme valkosipulinkynttä. Kuullotin sipuleita öljyssä, lisäsin naudanjauhelihan, ruskistin. Maustoin herbamare yrttisuolalla, kanelilla, maustepippurilla, mustapippurilla ja kuivatulla persiljalla. Kaadoin sekaan purkillisen paseerattuja tomaatteja ja vettä. Seuraavaksi tein maitokastikkeen, jonne sekoitin lopuksi runsaasti juustoraastetta ja yhden rakenteeltaan rikotun kananmunan. 

Pyyhin munakoisoviipaleista itkut ja paistoin niitä hetken öljyssä pannulla. Ladoin vuoan pohjalle kerroksen viipaleita, päälle molempia kastikkeita, taas munakoisoviipalekerros, päälle kastikkeet ja pinnalle juustoraastetta. Vajaa tunti uunissa n. 180 asteessa. 

Lapset ei ylläripylläri olleet innostuneita, mutta me aikuiset tykättiin tooooosi paljon. Äijällä oli n. 10 vuoden takainen munakoisotrauma. Nyt se on selätetty. :DD





Valmis moussaka jäi kuvaamatta, koska se oli popsittu jo parempiin suihin ennen kuin muistin mitään valokuvaamisia. ;)

Illalla otin projektiksi eteisen. Se oli jo ihan tukossa kun oli tuotu talvivermeitä ja kaikki syysjutut oli vielä paikallaan. Mutta paiskittuani hommia jokusen tunnin, alkoi helpottaa. Monta pussillista kirppistavaraa tuli karsittua ja jotain meni roskiinkin. Kaiken jälkeenkin olemme erittäin hyvin varustautuneita talveen, erityisesti villasukkien osalta. Niitä on jokaisella perheenjäsenellä varsin runsaasti. :D

Ennen:


Jälkeen:

Nyt olen ansainnut hetken löhöilyn sohvalla ennen kuin hipsin nukkumaan. Hyvää yötä!

23 lokakuuta 2013

Ihana ilma!

Mä kuulun niihin ihmisiin, jotka tykkää loskakelistä paaaaljon enemmän kuin paukkupakkasista. Eli ihan oikeasti oli mun mielstä kiva ilma kun kävin päivällä puistossa. :)

Kumisaapas kurasäällä paras on...




Talvivaatehankinnat on ajankohtaista. Jumbelle tein hyvän löydön, kun tuttava myi lapsilleen pieneksi jääneitä siistejä poikien talvikamppeita. Kaksi haalaria yhdellä iskulla. :) Huomenna olisi tarkoitus metsästellä kaupungilta hanskoja, pipoja, kenkiä ja puuttuvia toppavermeitä katraalle. 

Olen aloittanut uuden harrastuksen. Kävin eilen 17 vuoden tauon jälkeen balettitunnilla. Oli ihan mahtavaa. Voin vakuuttaa, että se on tänään tuntunut joka puolella kroppaa. Ei meinaa portaissa päästä kulkemaan. :D Kokolailla kokonaisvaltaisesti siinä kyllä keho treenautuu. Lisäksi innostuin lankkutreenistä. Eli tätä: http://kuntoplus.fi/treeni/lankku-varpaiden-varassa  Ensin 20 sekuntia, muutaman päivän välein lisätään aikaan 10 sekuntia. Yksi lepopäivä viikossa. Luulisi että vatsalihakset tykkää. ;)

21 lokakuuta 2013

Sähäkkä smoothie

Mulla oli tapana aloittaa aamu smoothiella jo yli 10 vuotta sitten, eli ennen kuin niistä tuli muotia. Selvästi edellä aikaani siis, kerrankin. :D Nyt on kuitenkin ollu pitkä tauko, kunnes tänäaamuna tuntui siltä että tarvin pirteän aloituksen päivään. Mummu toi aamulla tullessaan tertun banaaneja ja sehän sopi. Heitin blenderiin banskuviipaleita, rahkaa, pakastimesta mustikoita ja lorauksen omenamehua. Nam nam.



Harmi kun meillä ei ollut mitään leseitä, tuonne smoothien sekaan ois niin sopinut pari lusikallista vehnä- tai kauraleseitä. 

Viime viikko oli syyslomaa. Äijälläkin oli kivasti muutama vapaapäivä. Vietettiin oikein aktiiviloma. Käytiin maanantaina luistelemassa, tiistaina uimassa ja torstaina Touhutalossa (sisäleikkipuisto). Perjantaina kaikki lapset lähti yökylään. Tytöt anoppilaan kahdeksi yöksi, Jumbe mun vanhemmille yhdeksi yöksi. Äijällä oli perjantai-iltana omia menoja, joten vietin erittäin harvinaisen illan yksin kotona. Katselin digiboksille tallentamiani dokkareita mm. Whore's glory (löytyy Ylen areenasta 27.11. saakka http://areena.yle.fi/tv/2029448), pysäyttävä oli. Ja herkuttelin. Hain kiinalaista ja kaikenlaista mussuteltavaa mitä saattaisi tehdä mieli. Todellisuudessa jaksoin noista herkuista syödä kolme riviä suklaata, pikkukourallisen sipsejä ja yhden limun. Kiinalaisen annoksen pistelin kyllä poskeeni kokonaan. Si chuan possua. Aijettä se on hyvää. 


Lauantaina kun Jumbe palasi kotiin, hän oli niin uupunut kyläilystä (vaikka hienosti oli sujunutkin), että nukahti samantien syliini klo 18.30 ja nukkui aamuun asti. ❤ Tytöt haettiin sunnuntaina. Oli ollut kuulemma tosi mukavaa. Romppu vaikutti kotiin tullessa tavallista väsyneemmältä ja nukahti sohvalle. Niinhän olikin sitten kuume noussut. Vieläkin on kovassa kuumeessa ja jatkoi siis suoraan syyslomalta sairaslomalle. Harmittaa kun koulussa olisi justiinsa uimaviikko. Saa nähdä tervehtyykö niin, että ehtisi yhdellekään uimakerralle mukaan. Ja mielenkiinnolla odottelen leviääkö kuumeilu muihin perheenjäseniin...

Tällaista täällä tänään. Aurinkoista alkuviikkoa itse kullekin! 

11 lokakuuta 2013

Hammaskeiju

Touhuntäyteinen viikko takana. Ensin pitää kertoa viikon tähtihetki. Kauan odotettu hammaskeijun yöllinen vierailu toteutui viimein kun Mepsulta lähti ensimmäinen hammas. 




Ollaan puistoiltu paljon muksujen kanssa. Otan usein mukaan välipalaa kärryihin ja mennään puistoon samalla reissulla kun haetaan isommat tytöt koululta. Tässä Jumbe herkuttelee omenalla keinussa.


Taaperoikäisten puhe on jotenkin niin hellyyttävää. Kouluikäinen osaa jo nasevat kommentit, kuten "Äiti pitäiskö sunki ostaa tommosta!" kun tv:stä tulee ryppyvoidemainos... ;) Taaperoikäisellä sen sijaan on suloinen sanasto kun opettelee puhumista. Mipsa aikoinaan pyysi aina "ysiin" syliin halutessaan ja Romppu halusi makarooneihin "kestukkia". Tässä tämänhetkiset Jumben kootut:

Pulelee = puhelin
Tyliin = syliin
Peepää = leipää
Katti = takki
Too = joo 

Ja kun leikitään kurkistusleikkiä, kuuluu hihkaisu: Kukkuluu! :D
Legot on semmoinen juttu, joka kiinnostaa kaikkia meidän muksuja.


Loppuun vielä syksyistä tunnelmointia eteisestä. 


Loma alkaa. Tiedossa siis mukavia juttuja koko viikko ilman aamulähtöjä. Jes. :)

03 lokakuuta 2013

Rintasyöpäasiaa

Huomenna perjantaina 4.10. vietetään vuoden 2013 Syöpäsäätiön Roosa nauha -päivää. Sen tarkoituksena on lisätä rintasyöpätietoutta, sekä kerätä varoja rintasyöpätutkimukseen sekä tukeen ja neuvontaan. Asia on lähellä sydäntä, koska lähipiirissäni on vastikään ollut rintasyöpää (joka onneksi parantui! ❤).  

Hengessä voi olla mukana esimerkiksi Pukeudu pinkkiin -päivän merkeissä. Meillä isommat tytöt ottivat asian varsin vakavasti ja valitsivat huolella huomisen vaatetuksensa valmiiksi. :) Itse lähestyn asiaa ehkä hitusen vähemmän kokonaisvaltaisesti. Pinkki paita ja asusteet saavat riittää. :D


No mitä muuta voi tehdä? Ainakin käydä katsomassa ylle linkkaamaltani sivustolta vinkkejä ja ostaa vaikka kolmen euron Roosan nauhan. Naisille erityisen tärkeää olisi myös, että tutkimme rintamme säännöllisesti, suositus olisi kerran kuukaudessa. Sen äiti opetti minulle jo teininä. Ja saman aion opettaa omille tyttärilleni kun teini-ikään ehtivät. Rintasyövän hoitoennuste on sitä parempi, mitä aiemmin se huomataan. 

Esimerkiksi täällä on asiallista ohjeistusta rintojen omatoimiseen tutkimiseen. 

02 lokakuuta 2013

Kasviskeskiviikko: Punajuuripihvit

Meillä ei vietetä lihatonta lokakuuta (http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/10/01/lihaton-lokakuu-alkoi-mita-nyt-syodaan), mutta kasviskeskiviikkoja on tarkoitus pyrkiä ylläpitämään. Raastoin pari perunaa ja puolisen kiloa punajuuria, lisäsin joukkoon reilut pari desiä juustoraastetta, kaksi kanamunaa sekä sen verran jauhoja, kaurahiutaleita ja hitusen vettä, että sain koostumukseltaan sopivan tuntuisen taikinan. Maustoin suolalla ja timjamilla. Paistelin pannulla  pihveiksi. Njam njam. Omasta mielestä tuli älyttömän hyvää, myös Jumbe tykkäsi kovasti. 


Mulla sattuu olemaan tällainen upean värinen Tupperwarekulho, niin ei tarvinut miettiä, että värjääkö punajuuri astian. :D



Innokas apukokki Jumbe. ❤


Mipsakaan ei tälläkertaa sanonut "Hyi, en tykkää tästä!" vaan söi peräti puoli pihviä. Jei. :D

Punajuuri oli mulle ruoanlaitossa täysin uusi tuttavuus. Raakaa punajuurta en ollut koskaan aiemmin edes pidellyt hyppysissäni. Säilykkeitä aina joskus harvoin. Mutta kaikkea pitää kokeilla. Ja tämä oli varsin positiivinen kokemus, punajuuri jää varmasti käyttöön meidän ruokavalioon. :)