Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.

04 maaliskuuta 2013

Kääretorttua ja kissoja

Tänään meillä kävi pitkästä aikaa ystäväperhe kylässä. Lapsilla oli riemukkaat leikit ja aikuisista oli mukava jutella. Ystävät toivat päivällisen, salaatin ym. mukanaan ja mä tein jälkkäriksi kääretortun. Nappasin kaupasta mukaani sitrusrahkan ja siitä tulikin kivaa täytettä.



Kääretorttu

4 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 dl Semperin Fin mix jauhoja (tai vehnäjauhoja jos ei tarvi olla gluteeniton)
0,75 dl perunajauhoja

Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää kuivat aineet siivilän läpi, sekoita rauhallisesti taikinaksi. Paista 225 asteessa 6-8min.

Täyte: 1 prk sitrusrahkaa, 2 dl kuohukermaa.
Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon maustettu rahka.

Kumoa paistettu pohja leivinpaperille, johon on ripoteltu sokeria. Levitä osa täytteestä pohjalle. Kääri rullalle. Levitä loput täytteet tortun päälle.


Lopuksi kurkistus pesuhuoneen wc:een. Mipsa halusi niin kovasti kuvaan mukaan, että putosi yrittäessään nopeasti kiivetä wc-istuimen päälle. Hetken lohduttelun jälkeen äitiä jo hätisteltiin ottamaan kuvaa. :) Vähän siis nenä punottaa ja silmät on itkettyneet, mutta on se vaan söpö tyttö siltikin. <3



Pöytätason nurkasta kurkistaa puinen pikkukissa. Mun isovanhemmat on tuoneet sen jostain ulkomaanmatkalta tuliaisiksi.



Lauteiden päällä köllöttelee keraaminen saunakissa, jonka selkään voi löylytellessä tiputella halutessaan tuoksuöljyä.



4 kommenttia:

  1. Tosi nätti saunakissa! Mistä löytäisin samanlaisen?

    VastaaPoista
  2. Minuakin kiinnostaisi mistä tuollaisen kissan voi ostaa?

    VastaaPoista
  3. Ei taida bloginpitäjä enää seurata omaa blogiaan..

    VastaaPoista
  4. hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää!

    VastaaPoista