Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.

27 tammikuuta 2014

Omatoimisuutta ja osallistuvuutta etsimässä... eli lasten tehtävälistat kehiin

Meillä on ollut vuosien varrella jos jonkinlaista tehtävälistaa ja tarrataulukkoa lasten motivaation ja muistin virkistämiseksi. Niitä aina aikansa on käytetty ja sitten unohtuvat, kunnes taas kehitän uudet. Nyt on ollut hetki sitä unhoituksen aikaa. Eilen illalla kyllästyin siihen, että saan iltaisin sata kertaa muistuttaa 6- ja 8-vuotiaita iltatoimien kulusta vaikka rutiinit on pysyneet aika pitkälti samanlaisina about viimeiset viisi vuotta. Hermostuin ja huusin. Sitten pyysin anteeksi ja kirjoitin listat helpottamaan aamutoimia ja iltatoimia. Kiinnitin laput vessan seinälle, josta voi käydä tarkistamassa miten pitää edetä. Toivon kovasti, että edistää taas edes hitusen itseohjautuvuutta.



Listoista intoutuneena kirjoitin lisäksi kotityölistan lapsille. Olen itse kasvanut siihen, että kaikki perheenjäsenet osallistuvat kodin järjestyksen ja siisteyden ylläpitoon. Samaa haluan opettaa omille lapsille. Tuntuu että ilman mitään listaa tai systeemiä homma jää helposti roikkumaan, joten kokeillaan vaihteeksi tällaista lähestymistapaa. :)


Kovien pakkasten välissä on onneksi ollut sellaisiakin päiviä, jolloin on tarennut ulkoilla. Mipsa testaili uusia minisuksia. :)


Leikkimökki on näin talvisaikaankin kovassa käytössä. Keittiöleikit tuntuvat olevan pienten mieleen. :)


Mukavaa maanantaita!

❤: Suvi

ps. Muistattehan osallistua arvontaan! :)

3 kommenttia:

  1. Olen ajatellut, että tehdään tallainen lista kun lapset vähän kasvavat. Vaan miksipä ei voisi jo pikkuisillekin muistinvirkistykseksi. Mainio idea!

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Mä löysin tällaisen idean joskus aikanaan Pinterestistä - kunhan nuo naperot hieman kasvavat, ajattelin tällaista kokeilla.
    -PetRa- ei Roope :)


    http://media-cache-ec0.pinimg.com/originals/b9/b3/2e/b9b32e5a0d99c2d7efa825b13989d6fc.jpg

    VastaaPoista