Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.

16 tammikuuta 2015

Pientä pintaremonttia tiedossa



Muutettiin toissavuonna tähän taloon ja olen odotellut milloin Äijällä iskisi inspiraatio maalaus- ja tapetointipuuhiin. Niitä kun täällä riittäisi. Sinänsä ihan hyväkuntoiset pinnat täällä on, mutta olisi mukava saada laitettua kotia entistä enemmän omannäköiseksi. Toissapäivänä Äijä ensi kertaa täällä asuessa puheli, että jos ryhtyisi tapetoimaan. Otin samantien tilanteesta vaarin. Pyysin mummilasta lastenhoitoapua kahden pienimmän muksun suhteen ja Mepsun futistreenien aikana tehtiin siis tapettivalintoja ja -ostoksia. Taloustilanne ei anna myöten hankkia kaikkea kerralla, joten päätettiin aluksi että ostetaan tapetit olohuoneeseen ja ruokailuhuoneeseen. Prismasta löytyi kuitenkin juuri sopiva tapetti keittiöön. Vieläpä alelaarista, eli jos sen halusi, oli parasta ostaa pois samantien. Joten niin tehtiin. Keittiöön on tulossa tällainen Grace tapetti.


Keittiössä on puolipaneelit, joten ne pitäisi saada ensin maalattua ennen kuin pääsee siellä tapetointihommiin. Tällä hetkellä keittiössä vallitsevat vihreän ja ruskean sävyt. Paneeli on vaaleanruskea vihrein listoin ja sen yläpuolella veikeä lintuboordi ja kukkaköynnöstapetti. Uusi ilme tulee olemaan sini-valko-harmaa. Paneelit on ajateltu maalata valkoisiksi, mutta nyt tässä samalla tätä kirjoittaessa aloin miettiä, pitäisikö ne sittenkin maalata vaaaaalean harmaalla. Hmm. Pitääpäs miettiä, maaleja kun ei vielä ole ostettu. Tässä siis keittiön seinää nykyisellään:


Koska keittiön tapetit löytyi, jätimme olohuoneeseen toistaiseksi hankkimatta. Mutta ruokailuhuone saanee uuden ilmeen. Ruokailuhuoneeseen tulee osalle seinistä vaalean harmaata yksiväristä tapettia ja osaan löytyi Sandudd kukkaistapettia. Ihastuin tuohon kuvioon, siinä on paljon katseltavaa mutta harmaasävy tekee yleisilmeestä kuitenkin rauhallisen. 


Ruokailuhuoneen ilme nykyisellään on vaalea. Alunperin siinä oli värikäs boordi valkoisen kohokuviotapetin kera, mutta peitin boordin vaaleammalla ja vähän leveämmällä uudella boordilla. Tästä kuvasta näkyy ruokailuhuoneen yksi nurkka boordin asennusvaiheessa. Oikealla se, millaista nykyisellään on. 


Tarkoitus on aloittaa ruokailuhuoneesta. Toivoisin, että viikon sisällä on jo uutta ilmettä siellä nähtävissä. Mutta saas nähdä miten käy. Oma niska jumahti eilen pahasti. Kävin illalla päivystyksessä saamassa parit piikit, jotta jumi laukeaisi. Ja laukesikin, mutta tänään olen taas aika kipeä/jäykkäniskainen.



1 kommentti:

  1. Tosi nättejä tapetteja! Piristää kummasti, kun saa vähän uudistusta kotiin :)
    Kiva nähdä sitten muutoskuvia:)

    Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista