Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.

05 helmikuuta 2013

Tiistain touhuja

Aamu alkoi tänäänkin aikaisin Rompun kouluunlähettämisen merkeissä. Jumbekin heräsi vähän tavallista aiemmin. Oma kroppa on ollut pitkään aamuisin ihan kankea, mutta jo kahden illan iltavenyttelyt näyttävät tuottaneen tulosta ja on ollut vetreämpi olo. Sain tehtyä aamuvenyttelyitäkin, mikä on ollut ihan kauhistuttava ajatus aiemmin kaiken aamuisen lihasjäykkyyden keskellä. Hyvä mieli, ja kannustaa jatkamaan. :)

Aamulla pienimmillä sisaruksilla oli hauskaa. Tästä ne yhteiset leikit lähtevät. Ja Jumbe jo niin hienosti istuu ihan itse.





Mulla on tapana suunnitella ruoat sillä tavalla, että syödään useampi kerta samaa ruokaa tai jollain tavalla muokattua versiota. Teen esimerkiksi usein ison satsin perunamuusia. Sitä tarjoilen erilaisten lisäkkeiden kanssa muutamana päivänä ja lopuksi paistan jauhelihaperunasoselaatikkoa tai teen perunarieskaa. Tänään tehtiin Jumben päiväunien aikana Mipsan ja Mepsun kans rieskan tyyppisiä puuroleipäsiä. Notkistin loput puuronjämät nesteellä (maitoa, vettä tai piimää, jolloin ripaus ruokasoodaa taikinaan), sekoitin joukkoon kananmunan, pikkulusikallisen leivinjauhetta ja sitten vehnäjauhoja kunnes koostumus oli sopivaa. Nostin pellille lusikalla nokareita, levittelin lusikalla pyöreäksi ja taputtelin pinnalle jauhoja. Paistoin 200 asteessa vartin. Kaikki meni heti välipalalla. :)




Mipsa on päiväunien suhteen vaiheessa. Ei halua mennä päikkäreille, eikä häntä niille väkisin laiteta. Iltanukahtaminenkin sujuu paljon paremmin jos ei ole nukkunut päivällä. Välillä päivät menee hyvin ilman, mutta toisina päivinä, kuten eilen, uni tulee väkisin kesken leikkien. ❤




4 kommenttia:

  1. Voi ei teijän pikku miehelle samainen pyjama, kuin meijän Eelillä silloin joskus 7 vuotta sitten...huoh, kun aika kuluu ja aivan liian nopsaan :)

    Ihanaa huomista perjantaita ja rauhaisaa viikonloppua teille!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihana pyjama, tykkään. Meillä on ystäväperheitä, joissa on vähän Jumbea vanhempia poikia, niin mukavasti on saatu heille pieneksi käyneitä vaatteita, tämäkin on niistä aarrepusseista. :) Aika kuluu kyllä niin äkkiä. Mua alkoi tänään luistelukentän reunalla itkettää (sain kuitenkin pidäteltyä), kun katoin miten iso tyttö meidän Romppu jo on ja miten hienosti se luistelee...

      Poista
  2. Ihanan kekseliästä! Olen niin mielikuvitukseton ruuan suhteen että tässä oiva vinkki minulle (=

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielikuvitus tuo kyllä paljon mahdollisuuksia tähteiden käyttämiseen ja ruoanlaittoon muutenkin. Kiva kun tulit pistäytymään blogiin! :)

      Poista