Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.

31 tammikuuta 2013

Harmaa päivä ja karkinnälkä

Sää on ollut harmaa ja tuntuu että mielikin meinaa välillä olla, mutta kevättä kohti onneksi mennään. Olin tänään sateesta ja loskasta huolimatta muksujen kanssa ulkoilemassa. Romppu teki lumilinnaa ja liukumäkeä, Mepsu pyöritteli lumiukon. Jumbe oli yllättäen koko ajan hereillä, mutta viihtyi mukavasti. Mipsan suosikkijuttu on kiikkuminen, hän viihtyisi keinussa vaikka miten pitkään. Tänään oli kiva myös kurkkia sadevesikaivoon ja seurata veden lorinaa sinne. Lapset löytää ilon yksinkertaisista asioista, siinä on oppimista aikuiselle. :)

Muokkailin eilen vähän blogin ulkoasua ja sain vihdoin omankin kuvan tuonne blogger-profiiliin lisäiltyä. Otsikon taustakuva on meidän keittiön verhoista. :)

Mulle iski eilen illalla aivan kauhea makeannälkä. Poikkeuksellista mun kohdalla. Karkkikaapin perukoilta löytyi lasten unohtuneita joulupusseja, niistä kaivoin loput namit ja pistelin parempiin suihin... Tätä itaa varten olen paremmin varustautunut, äijä toi rakkaudenosoituksena kaupasta Marianne-karkkeja ja supersalmiakkia. Nyt tv:stä Uuden musiikin kilpailua ja herkkukarkkia. Pistän peukut pystyyn Great Wide Northin puolesta. :)



2 kommenttia:

  1. Vastavierailulla :)

    Mulla oli muutama päivä sitten aivan kauhea makean himo. Epätoivoisena kaivoin kaikki kaapit läpi, eikä löytynyt yhtään hyvää mistään. Olin lähes säälittävä jo kun esikoiseltakin kävin kysymässä oliskos sillä missään karkkia? :D Mies meinasi jo että nyt täytyy lähteä hakemaankin, mutta löysi yhden muumitikkarin jemmasta ja se riitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vastavierailusta! Karkinhimo on näköjään pesiytynyt minuun pahemman kerran, sillä täällä taas napostelen irtokarkkeja vaikka fiksumpaa olisi syödä kunnon iltapala. :D No, joskus näinkin.

      Poista