Ruusuisia unelmia, reipasta arkea. Keltaista taloa asuttavat kuusihenkinen perhe, kaksi kissaa ja koira.

19 tammikuuta 2013

Leppoisa viikonloppu

Mitä se on kun lapset saa paaaaljon huomiota ja herkkuja ja vanhemmat saa nukkua pitkään ja ruoat valmiina nenän eteen... se on tietysti mummolareissu. :) Olin eilen kovin päänsärkyinen ja osan päivästä pötköttelin kylmäpussi otsalla ja jouduin napsia särkylääkkeitä. Alkuillasta lähdettiin kuitenkin ajelemaan alkukotikonnuille. Maisemanvaihdoksesta nauttii sekä lapset että aikuiset.



Tällä kertaa on vielä mun kannalta ihan huippujuttu, eli joulukinkkua. En tunnu koskaan saavan siitä tarpeekseni ja nyt sitä taas saa. Limppuviipaleita paksuilla kinkkuviipaleilla on mussutettu enemmän kuin... no, paljon. Tykkään kinkusta erityisesti pehmeän ylikypsän mureana. Namnam.

Ylen uutisissa oli juttu siitä kuinka kannattaa huijata itsensä liikkumaan.
http://yle.fi/uutiset/huijaa_itsesi_liikkumaan/6443633

Oon nimenomaan sitä tyyppiä, jonka on vaikea ryhtyä liikkumaan, joku pomppujumppa tuntuu ihan kauhealta vaihtoehdolta, elämäntilanne ei mahdollista mitään säännöllistä liikuntaharrastusta ja muitakin tekosyitä on riittämiin. Ylipaino-ongelmia en omaa, mutta parempi kunto ois kiva. Ehkä se auttaisi jaksamaankin paremmin. Alkuinnostuksen jälkeen mulla homma tuntuu aina hiipuvan sama mitä lajia aloitan. Elättelen toiveita, että pääsisin taas jatkamaan pari vuotta sitten unohtunutta sauvakävelyä, joka tuntui ihan omalta jutulta ja tykkäsin siitä. Tuolla uutisten ehdottelemalla venyttelylläkin voisi aloittaa. Mutta sitä ennen vielä muutama kinkkuvoileipä. ;)



4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva haaste, koitanpas saada vastailtua siihen. :)

      Poista
  2. Noh, pikkuhiljaa kuntoa kasvattamaan kun kesä lähestyy :) sitten viihtyy paremmin pihalla kun ei pakkanen pure liikuntavimmaa heti alkuunsa :) Huikkaile joskus kun ootte täällä niin tuun käväsemään vaikka siellä mummulassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltiin tällä kertaa anoppilassa eli vähän kauempana. :) Mutta huikkaan kun tullaan sinne lähemmille kulmille. Liian harvoin tulee kyllä käytyä ja silloinkin usein liian kiireisellä aikataululla.

      Poista